Marianne


200513

2013/05/20








Pitkästä aikaa hieman urheilukuvia. Kamera eksy mukaan treeneihin ja A onnistui ottamaan aika huippuja kuvia, kun hypättiin. Hyppy kulki ihan hyvin ja viimeistely kauden avaukseen onnistui. Ekat kisat ovat sitten tulevana viikonloppuna. Jännittää jo nyt!

Treenailun lisäks ollaan puuhailtu kaikkea urheiluun liittyvää ja syöty jätskiä. Sain myös yhden mielekkään sähköpostin, mutta siitä lisää illalla tai huomenna aamulla. Oon myös yrittäny avata niitä mantsan pääsykoekirjoja. Sain jopa vihkon auki, missä piti olla tiivistelmät kaikista kirjoista, mutta arvatkaa olinko ottanu väärän vihkon mukaan... Tänään sain alotettua myös suuren urakan, eli noiden hääkuvien läpi käymisen ja muokkaamisen. Kuvia oli alunperin noin 1400kpl, mutta sain karsittua muokattaviksi noin 400 kuvaa. Kuvia häistä tulee sitten joskus myös blogin puolelle.

-Marianne-


 

4 kommenttia: