050713

2013/07/05




Ajattelin raottaa teille hieman uuden vaatekaappini ovia!

Kuten eilen jo kertoilinkin, niin eilinen meni aikalailla täysin vaatekaappia kasatessa. Kaappi on Jyskistä ja se on leveydeltään ja syvyydeltään samankokoinen kuin entinen kaappi. Korkeudelta tämä on hieman matalampi, mutta se mahdollistaa, että kaapin päälle jää hieman säilytystilaa. Toinen suuri eroavaisuus on sitten kaapin ovissa. Entinen kappi oli kolmiovinen ja tämä on vain kaksi. Säilytystilat on tässä siis jaettu kahteen eri puoleen, jotka tuntuvat paljon kätevämmiltä kuin entisessä. Osa teistä varmaan muistaa, että tein viime jouluna esittelyn edellistä kaapista ja sen sisällöstä. Vanhan kaapin esittelyn löydätte täältä.





Vaikka kaappi on päässyt vaihtumaan, ei sisällössä ole paljoa eroa. Vasemmalla puolella olevat vaatteet ovat täysin samat kuin edellisessä kaapissa olleet. Vasemmalta puolelta löytyvät siis: alusvaatteet, sukat, huivit ja vyöt, jotka kaikki ovat tuossa korihyllyssä. Rekissä on  neuleita ja bleisereitä sekä hieman paksumpia vaatteita. Aivan ylhäällä on taas laukut. Oikea puoli on hieman päässyt muuttumaan, sillä alas on tullut iso ihana rekki, jossa on suurin osa paidoista. Hyllyiltä löytyy sitten housut, shortsit, hameet ja perusvaatteet.

Miltäs kurkistus vaatekaappiin näytti?
Käykäähän kattomassa sitten instagramissa myös pikkuruinen video joka liittyy tähän vaatekaappiin :) 


-Marianne-

3 kommenttia:

  1. Pystyykö tätä sun blogia lukee mitenkään mobiili-versiona?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valitettavasti voi, sillä olen ottanut sen asetuksen pois päältä, sillä bloggerin mobiiliversio on miun mielestä todella kömpelö

      Poista
  2. Aa harmi kun tykkään lukee blogeja puhelimella, mut eiköhän tosta tekstistä saa jotain selvää ku vähä zoomailee:D

    VastaaPoista