140813

2013/08/14



Pikakuulumiset ennen kuin Carrien päiväkirjat alkaa!

Tänään oon vietelly melko tavallista ja arkista päivää. Moskovassa on ollut iltakisojen ostalta välipäivä, joten oon tehny muutakin kuin 
vaan maannu sohvalla. Aamu starttasi hieronnalla, sillä mulla on yläselässä ja niskassa ollut hieman ongelmia. Eilen en nimittäin meinannut 
päästä sängystä ylös, sillä selässä oli ollut paha kramppi, jonka seurauksena pää ei kääntynyt eikä kädet oikeen noussut mihinkään suuntaan.
 Onneksi tuo kipu saatin haltuun sopivalla määrällä buranaa ja muilla pillereillä.

Hieronnasta suuntasin sitten tekemään vähän töitä. Tällä kertaa menin häärimään raviradalle toimistohommiin iskän apuriks. 
Ei mitään ihmeellistä kuitenkaan. Iltapäivän jälkeen suuntasin sitten kaupunkii, josta lähdin äidin kyydillä kotiin. Kaupungista tarttui
 kuitenkin matkaan jotain uutta ja talvista, nimittäin talvitakki!! Minkäs teet kun oikea yksilö tuli vastaan ja sain sen vielä sillä Vilan lahjakortilla!
 Nyt uusi takki odottaa kiltisti kaapissa vielä jonkun aikaa, että pääsee käyttöön.

Takkiostosten jälkeen oon sitten ahminut uutta Costumea ja juonu ainakin 6 kuppia teetä!

Mitäs ootte mieltä takista?
Tällä kertaa voin sanoa, että en oo liian myöhään liikeellä ;) 


 


-Marianne-
 

8 kommenttia:

  1. Upea kaulus takissasi. Nyt kelpaa talven tulla. Mut ei IIIHAN VIELÄ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että talvi ei ihan vielä tule :) takki oli kuitenkin pakka saada, sillä oon ihan sata varma, että noista menee pienet koot nopeesti!

      Poista
  2. oot tosi kaunis ja upeita kuvia! :)

    http://jct-bloggercom.blogspot.fi/

    VastaaPoista