Marianne


270914

2014/09/27

 
kuva (kiitos Enni <3)

Hellurei ja hellät tunteet. Viime aikoina on tullut kirjoiteltua kaikkea muotihömppää sen verran, että kuulumiset ovat jääneet ihan unholaan. Aloitetaan kuitenkin siitä, että olen päätynyt Joensuuhun visiitille! Tulin myöhään torstai iltana ja eilen ehdinkin viettää oikein mukavan ja tapahtumarikkaan päivän.

Tällä kertaa miulla oli monen monta syytä tulla kotikotiin. Löytyy kaverin synttäreitä, tulevan harjoituskauden suunnitelmia (kiitos huipulle valmentajalle, nyt alkaa jo kahdeksas yhteistyö vuosi!), ravit, joissa Hilma juoksee ja Sokoksen bloggaajille järjestämä trendi-ilta. Kaiken tämän lisäksi olen vielä käynyt kirpparilla, ehdottomasti tärkein asia kun Joensuussa on!

Sokoksen ihanasta illasta olisi vielä tarkoitus kirjoitella kattava postaus. Asiaan liittyen on muuten hieman ilmoitusluontoista asiaa. Meillä on Joensuulaisten bloggaajien ryhmä, johon kuka tahansa voi liittyä ja jonka kautta koitetaan järjestää tapahtumia sekä tutustua kanssabloggaajiin. Mikäli siulta siis löytyy blogi, etkä kyseiseen ryhmään kuulu, niin ole minuun yhteydessä vaikka facebookin tai sähköpostin kautta. Sama koskee myös Kouvolalaisia bloggaajia! Kouvolassa ryhmä on melko uusi ja porukkaa etsitään lisää.

-Marianne

12 kommenttia:

  1. Olen nyt varmaan heittänyt vähän liian vapaalle viikonlopuksi, mutta millä nimellä tuo facebookista löytyy? :) Ei millään meinaan löytynyt tuota Joensuun ryhmää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyydäpä miut facebookis kaveriks nii lisään siut :) yritin teitä sieltä ettii mutta en löytäny ku sukunimiä ei lukenu blogeissa

      Poista
  2. Kaunis kuva! :) Mie oisin kans kiinnostunut tuosta fb- ryhmästä, voisi olla mukavaa tutustua kanssablogaajiin tarkemmin. Olen toistaiseksi hieman onneton fb:n käytön kanssa, kun miulla on siellä toiminimelleni omat sivut, mutta niitä henk. koht sivuja en ole sen kummemmin käyttänyt vielä. :D Mutta yritän vaikkapa pyytää siut kaveriksi siellä, jos siihen ryhmään pääsisi. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhmät on salaisia, joten kaverit voi vaan lisätä sinne :) mutta lisäillään :)

      Poista
  3. Miepä laittelen siulle kohta viestiä facebookissa tohon Kouvolan ryhmään liittyen. :)

    VastaaPoista
  4. Muakin kiinnostaa toi Kouvolan ryhmä, laittelen sulle facessa viestiä. Ja nii, kaunis kuva susta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Lisää porukkaa vaan :) kiitos :)

      Poista
  5. Mie oisin kiinnostunut tuosta Joensuun ryhmästä! :) Laitoin siulle facebookissa kaveripyynnön tulemaan :)

    VastaaPoista