I want

2015/02/26



Reilun viikon ajan olen selannut nettikauppoja enemmän kuin hulluna. Reilun viikon päästä suuntaamme tyttöporukalla Tallinnaan, joten pitäähän sitä vähän kartoittaa mitä haluaa. 

Kokosin muutaman kollaasin hieman selventämään linjoja ja tässä ensimmäisessä melko suurta roolia esittävät helmat. Näin pari viikkoa sitten Cossilla täydellisen paitamekon, mutten raaskinut kotiuttaa. Paitamekon metsästys siis jatkuu. Kyseessähän olisi oikein täydellinen kesävaate, eikös! Mikäli paitamekkoa ei kuitenkaan löydy, kaipaisin värikästä kukkaprintti mekkoa. Zarassa on ollut aika kivoja yksilöitä.

Toinen helmahimo tällä hetkellä on ehdottomasti 70-lukua henkivä hame. Tälläisenhän voisi mukavasti löytää jostain ketjuliikkeestä, mutta kaipaisin kuitenkin hitusen ajattomampaa mallia. Kollaasissa esiintyvä punainen olisikin melkein täydellinen.

Kaapissa on myöskin ollut mustan jumpsuitin menevä aukko, joten siksi kollaasin on myös päässyt ihana naruolkaiminen yksilö. Tarvetta ei kuitenkaan enää ole, sillä löysin eilen Joensuun H&Mltä juurikin ihanan leveälahkeisen jumpsuitin kympillä. Jei!

 
 Helmoista lahkeisiin. 70-luku on ehdottomasti yksi kevään näkyvimmistä trendeistä. Omistan jo ihanasti kaksi paria bootcut housuja, mutta jotain pientä kaappini silti kaipaa. Mustat bootcutit, jotka esiinytivätkin eilisessä asupostauksessa, ovat kuitenkin olleet kaapissa pitemmän aikaa, joten niillä kyllä riittää klassisuuden takia käyttöä vielä jatkossakin. Olisiko tarpeessa siis hippimäisemmät leveälahkeiset leikittelevät housut. Ihastuin täysin noihin H&Mn beigeihin vasemmassa reunassa. Lähes täydelliset, eikös?

Näistä kollaaseista jäikin sitten pois kaikki asusteet ja kengät. Kengistä meinasin kyllä laatia melkein oman postauksen, saa nähdä. Joensuussa lomaillessa kävikin nimittäin niin, että kengät tuhoutuivat lopullisesti. Kuinkas niin pääsikään käymään? Veikkaan, että lähes päivittäinen käyttö ja hiekotuksilla kävelemeinen sai korot ja kantapaikat kulumaan. Muutama päivä sitten huomaisin kannoista puuttuvan jopa pari senttiä! Kamalaa, sinne meni kengät....

Tallinnaan lähdetään siis etsimään tulevan kesän trendijuttuja klassisemmalla twistillä. Ja sitten ne kengät. Nekin on pakko löytää. Ja pian!

Kuvat: H&M ja Zara

Marianne

2 kommenttia:

  1. Just kuule hm:n sivuja selatessa ajattelin ekaks sua kun näin noi beiget leveet housut :D
    Joku kommentti sulle oliki tullu (muutama postaus sitten..?) että sulla on jotenki outo tyyli, mun mielestä sä vaan oot tosi fashion forward. Kiva nähä ens viikolla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! mutta ne beiget housut olis kyllä nii mua :D Kuulen monesti, et miulla on tietyllä tavalla erilainen tyyli, mutta oon kyllä tosi otettu siitä, sillä sillonhan se on juurikin että osaa tuoda aina sen oman pienen jujun :D

      Poista