Marianne


10 Faktaa minusta

2015/03/22


10 Faktaa minusta

1. Olen kukkafriikki. Jos kotona ei ole kukkia, olen hukassa eikä koti tunnu kodilta. Nykyisin ostan kukkia aina siivouspäivän jälkeen palkinnoksi itselleni. Toinen vaihtoehto on hankkia kukkia maanantaina, viikko lähtee paljon paremmin käyntiin.

2. Kun herään aamulla, laitan aina telkan tai radion päälle. Lauantai aamuisin ennen töihin lähtöä meikkailen samalla katsoen Kung Fu Pandaa ja Scoopy Doota, parhaat ohjelmat ikinä!

3. Pelkään uskomattoman paljon ilmapalloja ja raketteja. Ilmapallot ovat kuitenkin ylivoimaisesti suurin fobia. En pysty kuvittelemaan mitään kamalampaa kuin jonkun hankaavan ilmapalloa hiuksiinsa. En tiedä miksi kyse on ilmapalloista, sillä muovipussin poksauttamisessa ei ole mitään pahaa.

4. Vihaan myöhästymistä. Pyrin olemaan aina ajoissa ja varaan matkaan aina pari minuuttia extraa, etten vahingossakaan myöhästyisi.

5. Olen huono nettishoppailija. Haluan sovittaa, hiplata ja hypistellä ennen ostopäätöstä. Toinen syy on, että olen todella laiska palauttamaan hutiostoksia. Siitä vain tulee täysin liikaa vaivaa.


6. Olen todella perso makealle. Karkkilakkoilu on miulle täysi mahdottomuus, sillä jos jotain kieltää, sitä tekee vain enemmän mieli. Nykyisin koitan pitää karkkipäivän kerran viikkoon.

7. Imuroiminen on miulle kompastuskivi. Kaikki muu siivoaminen menee ilman ongelmia, mutta imuroiminen on vain ylitsepääsemätön asia.

8. Viihdyn todella hyvin yksin. Tarvitsen välillä omaa tilaa jolloin voin keskittyä omiin asioihin. Kun muutin asumaan omaan kotiin valitsin todella monesti koti-illan yksin baari-illan sijaan.

9. Kaverini kutsui lukiossa minua äidilliseksi, sillä pyrin aina huolehtimaan myös läheisien asioista. Tämän parhaiten on joutunut kokemaan poikaystäväni, jolle paasaan usein pyyhkeiden paikalleen laittamisesta, pitkistä suihkuista ja ajoissa olemisesta.

10. Olen kalenteri-ihminen enkä pärjäisi ilman. Kannan kalenteria mukana joka paikassa ja sieltä löytyy kaikki elintärkeä aikatauluista kauppalistoihin.

Marianne

6 kommenttia:

  1. Tää oli ihana postaus!

    VastaaPoista
  2. Pakko kommentoida, että tässä on useempikin juttu johon voin helposti samaistua! Erityisesti 4. & 5. sekä 10. kuvastavat hyvin meikäläistäkin! :) Hauskan erilainen postaus!

    VastaaPoista
  3. Joo huomasin monta kohtaa joista löysin itseni :D Itse asu on kyllä täysi kymppi, noi housut on upeat!

    VastaaPoista