Marianne


170515

2015/05/17


Viisi kerrosta alaspäin OSA 5

Sohva sai kaverikseen hieman somistusta. Vaikka en vielä asukaan uudessa asunnossa, toin nykyisestä jotain pieniä juttuja piristämään. Isot huonekalut pienessä asunnossa tuntuvat jotenkin kolkolta ja kotoisuus puttuu. Tahdon rakentaa alusta asti kodin, jossa voin olla ja viihtyä. Vaikka fiilistelisin pelkäästään uudella sohvalla radiota kuunnellen, haluan tuntea oloni kotoisaksi

Loppupeleissä olenkin kantanut uuteen kotiin jo melko paljon tavaraa. Muuttoon olisi aikaa enää 5 päivää, joten melkoista inventaariota olen suorittanut. Hitaasti muutamisen paras puoli on, että tavarat pystyy käymään rauhassa läpi. 

Ensiviikolla pääsettekin jo näkemään kuvia muutosta ja muuttovalmiista kodista. Kun tavarat on saatu jokseenkin paikoilleen, on aika miettiä uusia suunnitelmia ja mahdollisia hankintoja ja haaveita. Eikä tietenkään unohdeta somistusta ja pientä stailausta. Olen jo nyt niin innoissani!

-Marianne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti