Marianne


Pitkä odotus on päättynyt - eteinen uusiksi

2017/10/14



Moni varmaan tietää sen tunteen, kun löytää jotain täydellistä, eikä malta millään odottaa että saa tämän uuden jutun käyttöön. Nyt omalla kohdallani reilu kuukaiden mittainen odotus on päättynyt!

Löysin nimittäin Joensuun SPRn Kontista tämän pienen ihanan hyllykön meidän eteiseen jo syyskuun alussa. Junalla liikkuessani lipasto jäi kuitenkin kotikotiin odottamaan kyyditystä Lahden suuntaan.

Tällä viikolla hyllykkö saapui Lahteen piristämään flunssapotilasta! Ja se sopii paikalleen kuin nakutettu.







Eteinen tuntuu nyt aavistuksen tilavammalta kuin aikaisemmin. Edellinen kenkähylly oli kyllä vain muutaman sentin syvempi, mutta sen korkeus vaikutti suuresti tilan tuntuun.

Seuraavana hankintalistalla olisikin pyöreä peili tähän hyllykön päälle. Harmikseni meidän kaunis antiikkipeili etsii nyt uutta paikkaa täällä kotona, sillä se on liian korkea tämän uuden hyllykön päälle.

Tällä hetkellä eteisen lattialla lepää meidän pinkki räsymatto. Täytyy kuitenkin harkita, siirtäisinkö parvekkeella olleen vaalealla pohjalla olevan raitaisen räsymaton kuitenkin tähän kenkähyllykön kaveriksi, jotta sen kaunis väri ja patina pääsee vielä aavistuksen paremmin esiin.

Eteinen on itselleni kodin tärkeimpiä tiloja, se toivottaa aina tervetulleeksi kotiin. Vaikka meidän edellinen eteisjärjestely oli sekin hyvä ja todella kaunis, tuntuu tämä kirpparilöytö aavistuksen persoonallisemmalta. Vielä kun saan matto- ja peili asiat kuntoon!

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti